SOME pähkinänkuoressa

SOME pähkinänkuoressa

Blogi

Sinä joka nyt luet tätä kirjoitusta, olet todennäköisimmin päätynyt tänne Facebookissa jaetun linkin kautta. Ja vaikka oma polkusi tämän kirjoituksen äärelle ei kulkisi Facebookin kautta, olet viimeistään tässä vaiheessa osallisena sosiaalista mediaa – halusit tai et.

Useimmille sosiaalinen media tuo mieleen muutaman suuremman toimijan: Facebook, Twitter, Instagram tai LinkedIn. Nämä alustat ovat valtavirtaa ja pelkästään Twitteriin on luotu yli 1,3 miljardia käyttäjätunnusta, mikäli heidän omia tilastojaan on uskominen (expandedramblings.com). Facebookissa sama luku vuoden 2016 joulukuussa oli 1.8 miljardia (Wikipedia) ja Instagramilla viime vuonna noin 600 miljoonaa (instagram-press.com).

Jos siis sallitaan suuripiirteistä arviointia mainitut neljä sosiaalisen median alustaa kattavat yli 3,5 miljardia henkilöä koko maapallolta. Se on noin puolet tämän Telluksen pystyyn nousseista kaksijalkaisista tallaajista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että 3,5 miljardilla ihmisellä olisi käytössään sosiaalinen media, sillä useimmilla meistä on luotuna useampi kuin yksi sosiaalisen median tili. Kolme ja puoli miljardia onkin todellisuudessa lähempänä kahta tai jopa yhtä miljardia käyttäjää. Globaalisti tarkasteltuna sosiaalinen media onkin harvojen ja useimmiten länsimaisten käytettävissä.

Karkeasti tarkasteltuna sosiaalisen median kentän voi jakaa kahdella eri periaatteella toimivien alustojen ryhmään. Ensimmäinen ei ole riippuvainen nykyisestä hetkestä. Tällaisia ovat esimerkiksi Facebook, LinkedIn ja Youtube. Näissä alustoissa keskustelujen käyminen ei ole riippuvainen reaaliajasta ja vanhoihin viesti-, keskustelu-, kommentointi- ja tykkäyskohteisiin palaaminen on vaivatonta.

Toinen ryhmä puolestaan on riippuvainen siitä kontekstista, jossa asia ensimmäisen kerran mainitaan tai johon se liittyy. Esimerkkejä nykyhetkestä riippuvista alustoista ovat esimerkiksi Snapchat, Yodel ja Whatsapp. Joillekin Whatsapp ja Snapchat ovat osa sosiaalista mediaa, kun taas toisille ne ovat ainoastaan pikaviestintää. Enkä voi oikeastaan väittää vastaan tai ottaa objetiivista kantaa tähän asiaan. Minulle ne ovat paremminkin tekstiviesti 2.0. On kuitenkin mielestäni hivenen harhaan johtavaa, jos lähes kaikkea verkon välityksellä tapahtuvaa viestintää tai yhteydenpitoa pidetään sosiaalisena media. Miten sinä luokittelisit seuranetsimiseen keskittyvän Tinderin tai pelaamiseen keskittyvän yhteisön Steamin? Voiko olla niin, ettei sosiaalinen media, ystävämme SOME, olekaan niin itsestään selvä asia?

Mikä SOME:ssa kiehtoo?

Koko SOME:n koukuttavuus saattaa perustua siihen, että meitä kutsutaan luomaan ja täydentämään omaa persoonaamme virtuaalisilla identiteetin jatkeilla. Meille annetaan mahdollisuus kilpailla tykkäämisistä, jaoista, sydämistä ja muista mahdollisista prassailupisteistä. Sosiaalinen gloria on sosiaalisessa mediassa huomattavasti helpommin saavutettavissa kuin reaalisessa vuorovaikutustilanteessa. Ajan kuluessa ja glorian kasautuessa tai sen puuttuessa, meille syntyy tarve saavuttaa hyväksyntä. Näin prassailusta tehdään bisnestä – tarpeemme tulla hyväksytyksi kaupallistetaan.

Väitänkin, että sosiaalinen media on osa sosiaalista kokemustaloutta, joka olettaa meidän olevan aktiivisia ja kokemuksemme halukkaasti jakavia toimijoita. Kokemustaloudesta voidaan mielestäni puhua silloin, kun yksilölliset kokemukset saavat yhteisön määrittämän pistemäärän tai muun mitattavissa olevan arvon. Esimerkki kokemustalouden asiantuntijoista ovat tubettajat. He ovat onnistuneet lyömään omalla videoista välittyvällä persoonallaan rahoiksi ja luomaan uraa aivan uudenlaisen ammatin parissa.

Voidaanko sanoa tubettajien todellisen persoonan välittyvän heidän jakamastaan sisällöstä? Ovat he lähempänä fanejaan kuin rokkitähdet tai kansansuosiota nauttivat urheilijat? Tulkinta sosiaalisen median antaman kuvan todenmukaisuudesta on lopulta niiden varassa, jotka seuraavat sosiaalisen median julkkiksia. Mielenkiintoista onkin leikitellä ajatuksella, jossa sosiaalinen media mahdollistaa identiteettipelin, tästä lisää tulevissa kirjoituksissa.

Huolimatta asenteeni kriitisyydestä näen sosiaalisessa mediassa paljon hyvääkin. Minulle se on antanut mahdollisuuden osallistua keskusteluihin ja ryhmiin, joihin minulla ei ole arkisessa todellisuudessa pääsyä. Hyvä esimerkki tästä on allekirjoittaneen osallisuus niin Roolipelaajien Suomi –ryhmässä kuin Tampereen seudun salibandymaalivahtien tuurausringissä. Hyvin suurella todennäköisyydellä en olisi tavoittanut kumpaakaan yhteisöä, ilman sosiaalisen median tajoamaa matalan kynnyksen lähestymismahdollisuutta. Kaiken lisäksi, ilman tätä julkista blogikirjoitusta vain harva tietäisi kiinnostuksestani fantasiakirjallisuuteen, videopelaamiseen sekä roolilautapeleihin. Sosiaalinen media on houkutellut minut ulos sapelien kalskeen ja tulikiven katkun täyttämästä komerostani.

Olohuoneesta mediaan ja takaisin

Sosiaalinen media tarjoaa meille mahdollisuuden olla esillä tai sulkeutua. Siellä ei ole pakko näyttää mitään, jos ei tahdo. Poisjättäytyminenkin on mielipiteen ilmaisua siinä missä aktiivinen julkaiseminen ja julkiseen keskusteluun osallistuminen. Ei siis kannata soimata itseään, jos sosiaalinen media ei tunnu luontevalta tavalta ilmaista mielipidettä! Elämää on ilmankin SOME:a.

Bernie Hogan (2010) on tehnyt mielestäni arvokasta määrittelyä koskien sosiaalisen median toimijuutta ja sosiaalista mediaa julkaisualustana. Varsin mielenkiintoisesti hän argumentoi sosiaalisen median olevan meidän uusi olohuoneemme. Hän tarkoittaa tällä prosessia, jonka lopputuloksena suodatamme omia julkaisujamme samaan tapaan kuin valvomme fyysisen olohuoneemme meistä antamaa vaikutelmaa. Sosiaalisessa mediassa vaikuttaakin Hoganin mukaan kaksi merkityksellistä itsesäätelyfiltteriä. Niistä ensimmäinen antaa meille ajatuksen siitä ryhmästä jonka haluaisimme julkaisumme näkevän. Toinen ryhmä puolestaan viestii meille negaatioilla siitä keiden emme haluaisi näkevän juuri tietynlaista sisältöä. Julkaiseminen onkin hänen mukaansa tasapainoilua ulossulkemisen ja vapautumisen sekä oman ilmaisun tukahduttamisen ja persoonan laajentamisen välillä. Perimmäinen kysymys on: ”Kenet päästämme olohuoneeseemme?”

Sosiaalisen median käytön yleistyessä ja alustojen kehittyessä pakottaa tai mahdollistaa se olohuoneiden aikaisempaa yksityiskohtaisemman esittelyn. Yksityisen sisällön ja julkisen rajapintojen hämärtyminen kuljettaa meitä olohuoneestamme Nassukirjaan ja Visertimeen ja fyysisen olohuoneemme sisustuksen muuttuessa, päivittyvät samalla sosiaalisen median kanavat. Onko olohuoneeni siisti ja viimeistelty, jotta vieraani eivät ajattele minun olevan laiska ja saamaton?

 

Elämä on hyvää,

Lauri Virtanen

Harjoittelija ammattipedagoginen TKI,

Sosiologian maisteriopiskelija,

Tampereen yliopisto