Identiteettipeli ja kokemusmarkkinat

Identiteettipeli ja kokemusmarkkinat

Blogi , Slider

 

Minä olen Lauri ja sinä olet sinä. Olemmeko me tavanneet joskus? Vaikutat kovin tutulta. Oletko Pasin tai Jarin kavereita? Saattaahan tietysti olla että olen törmännyt sinuun jossakin sosiaalisen median kanavassa.

Sosiaalinen media mahdollistaa kohtaamisia ja verkostoitumista. Samalla se antaa meille aihetta muokata omaa olemustamme sellaiseksi, minkä me oletamme toisia miellyttävän. Enkä usko, että monikaan vastustaa ajatusta, jonka mukaan Facebookissa oman profiilin ja ensivaikutelman muokkaaminen ja uudelleen määritteleminen on huomattavasti vaivattomampaa kuin aidossa vuorovaikutustilanteessa. Sosiaalisessa mediassa ilmaistulla hyväksynnällä ei ole yhtä paljon merkitystä kuin siinä hetkessä räntäsateen värittämänä aamuna, kun tarjosit omaa sateenvarjoasi suojaksi bussia odottavalle työkaverillesi.

Jälkeenpäin selittelystä sekä oman identiteetin määrittelystä toisten mielipiteen perusteella on Erwing Goffmanin (1922 – 1982) puhunut kasvojen säilyttämisenä. Kasvoilla Goffman viittaa muiden ihmisten tulkintoihin yksilön valitsemista linjoista vuorovaikutuksessa, toiminnassa, valinnoissa, arvoissa tai muissa identiteettiä määrittävissä tekijöissä. Kasvot ovat hänen mukaansa abstrakti sosiaalisen arvostuksen mitta, joka vaikuttaa niin ensivaikutelman luomiseen kuin sosiaalisen arvostuksen saamiseen. (Goffman 2012.)

Kasvot meillä jokaisella on myös sosiaalisessa mediassa. Toimimme siellä sen mukaisesti miten oletamme oman statuksemme sallivan. Joidenkin asema mahdollistaa kriittisten ja provosoivien kommenttien julkaisemisen, kun taas toisilla julkaisut seurailevat melko neutraalia linjaa. Yhteistä molemmissa tilanteissa on, että poikkeama odotetusta linjasta todennäköisesti havaitaan. Kriittisen suhtautumisen muuttuminen yltiöpositiiviseksi tai neutraalin linjan selkeä värittyminen kantaa ottavilla julkaisuilla aiheuttaa sosiaalisessa verkostossa hämmennystä. Joskus tämä saattaa toimia tehokeinona, mutta useimmiten se aiheuttaa meissä epäluuloa tai muutoksia arvostuksessamme yksilöä tai ryhmää kohtaan.

 

Identiteetti ja sen pelimerkit

Kuten todettu linja ja ilmaisun muutokset vaikuttavat siihen miten määrittelemme verkostomme jäsenen olemuksen; hänen kasvonsa. Sosiaalinen media kuitenkin mahdollistaa aivan toisenlaisen kasvojen pesemisen kuin perinteinen vuorovaikutus. Tässä tulee mukaan kokemustalouden käsite, jonka edellisessä kirjoituksessa mainitsin. Luomme omaa sosiaalista identiteettiämme ensisijaisesti kokemustemme ohjaamina. Laskettelureissun kuvien jakaminen tai oman poliittisen kannan sitominen lähikaupassa tapahtuneeseen välikohtaukseen ovat molemmat osoituksia kokemustalouden toiminnasta ja sen vaikutuksesta SOME-persoonaamme.

Kokemustalous toimii niin, että jakaessamme kokemuksen verkoston jäsenten nähtäville, kyseinen verkosto määrittää julkaisullemme arvon. Alustojen sen salliessa huomion eli pisteiden saaminen on varsin helposti havaittavissa järjestelmään kertyneiden tunnuslukujen mukaisesti. Esimerkiksi, kolme tykkäystä on selkeästi vähemmän kuin 254 tykkäystä. Sama ei tietenkään, ainakaan vielä, ole mahdollista reaalisessa maailmassa. Juurikin muutos mitattavaan muotoon ja etääntyminen aidosta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta on mahdollistanut kokemustalouden ja lukuisten, keskenään erilaisten virtuaalisten identiteettien rakentamisen. Sen sijaan, että soittaisimme harvoille ja valituille henkilöille ja kertoisimme kuulumisiamme, voimme varsin vaivattomasti tavoittaa satoja henkilöitä. Määrä on, ainakin osittain, korvannut laadun.

Eri alustoilla on erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa tämän kirjoituksen mukaista identiteettipeliä. Esimerkiksi Facebookissa on mahdollista erikseen julkaisun alkuun kirjoittaa: ”Jakakaa!” tai ”Tykkää jos…”. Sosiaaliseen kutsuun saattaa sisältyä vilpitön tarkoitus saada vinkki pihamaalta varastetun polkupyörän kohtalosta. En tarkoita tässä yhteydessä tämän kaltaisia ilmoituksia. Oman tilin tai kokemuksen suosion kasvattamiseksi laaditut sosiaalisen toiminnan kutsut ovat ensimmäisiä merkkejä sosiaalisen pelin käynnistymisestä. Niiden tarkoitus on aktivoida yksilöitä ja saada julkaisun tehneen henkilön ääni kuuluviin. Kaiketi niitä voisi verrata keskiajan agitaattoreihin, joiden tehtävä oli markkinoilla huutamalla saada kansanjoukot kiinnostumaan yhden asian liikkeiden toiminnasta. Pelin edetessä ja huomion kartuttua voi aikaisemman sosiaalisen kutsun kirjoittaja seuraavassa julkaisussa kiittää kaikkia toimintaan osallistuneita. Kuten olettaa saattaa, tämän kaltainen toiminta vahvistaa yksilön virtuaalisen identiteetin positiivista arvoa.

Edellä kuvattu on suora, useimmiten rehellinen ja kaiketi hyväksyttävä tapa edistää oman digipersoonallisuutensa arvoa. Kuten kaikkia pelejä, myös tätä voidaan pelata ilman sääntöjä tai niitä kunnioittamatta. Tästä esimerkkinä voidaan pitää Instagramissa leviävää ilmiötä, jossa yksittäiset tilinomistajat ostavat kolmannelta osapuolelta seuraajia, jotta heidän virtuaalinen identiteettinsä saisi näkyvyyttä ja heidän painoarvonsa yhteisössä kasvaisi. Kolmannet osapuolet perivät toiminnasta maksun, vaikkakin he ovat kykeneviä luomana ainoastaan sellaisia ”feikkikäyttäjiä” kuin: 1234AbCd tai Yxpergyx. Yhtä kaikki, alustalla toimiva kokemustalous tulee kuin vahingossa alisteiseksi markkinatalouden säännöille. Taloudellisen perustein mahdollistettu kysyntä luo sosiaalisen median reuna-alueelle kyseenalaiset markkinat.

 

Aitouden harha ja illuusion tuottaminen

Yksilön kannalta kokemustalouteen osallistuminen näyttääkin vaativan yksilöltä identiteettipelin aloittamista. Kysymys kuuluukin tällöin: ”Kuka minut määrittää?” Rohkenen epäillä, sitä nuorta toimittajaa joka viime kesänä Yle Puheen haastattelussa kertoi olevansa kaikkein aidoimmillaan sosiaalisessa mediassa. Muutoin en varmasti olisi kiinnittänyt hänen lausuntoonsa mitään huomiota, mutta hänen esitystapansa kritiikittömyys sai minut pysähtymään. En ollut aikaisemmin edes miettinyt mitä tarkoittaa aitous sosiaalisessa mediassa. Pidin sosiaalista mediaa alustana, jossa jaetaan päivityksiä ja mielipiteitä joiden perusteluissa on valtavasti eroavaisuuksia, mutta missään vaiheessa en olisi voinut kuvitella sen muodostuvan välineeksi toteuttaa autenttisella tavalla omaa persoonallisuutta.

Olkoon tulkintani yliampuva tai juontajan kommentti harkitsematon loi se meille somettavan aasin kantavan sillan sosiaalisen median toimijoiden määrittelyyn. Uskallankin Bernie Hoganin (2012) ansiokkaaseen artikkeliin nojaten väittää, että itseasiassa me emme itse määrittele kaikkia osia sisällöstä, jonka me annamme sosiaalisessa mediassa näytille. Todellisen määrittelyn tekee verkosto johon kuulumme ja oman virtuaalisen identiteettimme saama arvostus. Verkoston hyväksynnän saavuttamiseksi meidän tulee tuntea sen julkilausumattomat tai joissakin tapauksissa varsin avoimet säännöt. Näiden sääntöjen rikkomisesta voi seurata arvostuksen menettäminen tai ryhmästä ulossulkeminen – julkaiseminen ei näytä tässä valossa kovinkaan autenttiselta toiminnalta. (Hogan 2012)

Sosiaalisen median identiteettejä näyttää leimaavan enemmän tai vähemmän aitouden harha. Kokemuksemme saattaa olla, että minä omien ajatuksieni kanssa tulen julkisuuteen ja kerron mitä mieltä olen. Todellisuudessa mielipiteemme on kuitenkin muodostunut kontekstissa joka meidät ympäröi. Sosiaalisen median kentällä tuotamme itse ja meille tuotetaan illuusiota mahdollisuudesta toimia vapaina ja säätelemättöminä. Olemme kuitenkin alituisesti suhteessa toisiin ja itseemme. Arvioimme millä tavalla oma profiilini tai julkaisu saisi lisää huomiota, jotta voisin tuntea omat kokemukseni entistäkin merkityksellisemmiksi. Sosiaalinen media onkin mielestäni parhaimmillaankin ainoastaan lähellä kokemustaloudellista markkinapeliä.

Kyseinen peli ei välttämättä ole ongelma. Se kuulostaa pahalta ja hyvin epähumaanilta, mutta mielestäni kyseessä on kuitenkin melko pitkälle vapaaehtoisuuteen perustuva osallistumisjärjestely. On kuitenkin merkityksellistä toisinaan pysähtyä pohtimaan, miksi, milloin ja mitä minä julkaisen. Motiivien päivittäminen ja niiden kirkastaminen ovat lopulta niitä asioita, jotka palauttavat sosiaalisen median peleihin inhimillisyyden. Toisin kuin siihen kehitysiltapäivän kiusalliseen ja keinotekoiseen taukojumppaan, tähän ei ole pakko osallistua – SOME elää ilmankin sinua.

 

The human is indissolubly linked with imitation: a human being only becomes human at all by imitating other human beings.

-Theodor Adorno

 

 

Kuva: http://thepostnational.com/post/131788590517/online-social-identity-the-social-media-movement